EOK.n toiminnanjohtaja,
kansanedustajaehdokas Jarmo Juntunen (ps) käsitteli
laatimiaan suomalaisen politiikan puhdistamisen teesejä puolelle sadalle
tukihenkilölle tukiyhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa Rovaniemellä
(18.9.2010).
Jarmo Juntunen nosti puheessaan
esille suomalaisen yhteiskunnan nykytilanteen ja poliittisen rappiotilan.
Kysymys siitä, miksi esimerkiksi sosiaaliset perusoikeudet eivät toteudu
kaikkien kansalaisten osalta on äärimmäisen
tärkeä, toteaa Juntunen.
Euroopan yhteisön
jäsenvaltioissa yli 80 miljoonaa kansalaista elää köyhyysriskirajan alapuolella,
heistä noin miljoona Suomessa. Juntusen mukaan tulo-ja
varallisuuserot luonnehtivatkin monin tavoin myös suomalaisen yhteiskunnan
tilaa.
Poliittista valtaa
käyttävät kerskuvat median välityksellä Suomen olevan hyvinvointiyhteiskunta. On
häpeällistä puhua hyvinvointiyhteiskunnasta ja oikeusvaltiosta, huomauttaa
Juntunen.
Poliittisen järjestelmän ja
hallinnon on tunnustettava maassamme esiintyvät vakavat ongelmat. Poliittinen
vastuu tarkoittaa myös nopeita toimia ongelmaan tarttumiseksi, huomauttaa
Juntunen.
Poliittinen välinpitämättömyys ei istu
kansanedustajan työhön. On aika olla aidosti
kansanedustaja ja tehdä työtä kansalaisten hyväksi, sanoo Juntunen.
Entinen Lapin
kansanedustaja Arttur Niemelä (kuvassa vas.) oli myös kuuntelemassa
tukihenkilönä Jarmo Juntusen vaaliteemoja. Niemelän mukaan Juntusen esittämät
asiat ovat ajankohtaisia ja tärkeitä.
Juntunen
julkistaa laatimansa suomalaisen politiikan puhdistamisen teesit
lokakuun 21. päivänä Lordin aukiolla Rovaniemellä ensimmäisessä
julkisessa vaalitilaisuudessaan.
(Sanomat24)
|