|
Tilastokeskuksen mukaan (29.12) noin 600 000 kotitaloutta kärsi
toimeentulovaikeuksista Suomessa vuonna 2009. Määrä tarkoittaa 24 prosenttia
suomalaisista kotitalouksista. Hyvin helposti toimeentulevia kotitalouksia oli
385 000 eli 15,2 prosenttia kotitalouksista.
Väestöryhmittäin toimeentulovaikeuksia esiintyy keskimääräistä
yleisemmin pienituloisilla, tuloistaan suuria asumismenoja maksavilla
kotitalouksilla, työttömien, opiskelijoiden kotitalouksilla, yhden huoltajan ja
alle 65-vuotiailla yhden henkilön kotitalouksilla. Työttömien kotitalouksissa
toimeentulovaikeudet ovat huomattavasti yleisempiä kuin muissa väestöryhmissä.
Toimeentulotukea saaneiden kotitalouksien keskimääräinen
henkilömäärä arvoidaan olevan 1,6 henkilöä. Toimeentulovaikeuksissa tai sen
piiriin olisi sen mukaan viime vuonna kuulunut miljoona suomalaista. Vuonna 2011
määrä kasvaa, sillä poliittisen eliitin
vahvistamalla epäoikeudenmukaisella kulutusverotuksella köyhyys
tulee koettelemaan vielä suurempaa osaa kansalaisia.
Tätä menoa siis yhä useampi suomalainen tulee elämään
toimeentulovaikeuksissa Tasavallan presidentti Tarja Halosen
itsenäisyyspäivänä julistamassa "vauraalta tuntuvassa maassa".
Toimeentulotukea hakevia ihmisiä alistetaan ja heidän perus-ja
ihmisoikeuksia loukataan. Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä (28.12) julkaistun
tutkimuksen mukaan suomalaiset sosiaalityöntekijät ovat Pohjoismaiden tylyimpiä.
Tutkimuksen mukaan suomalaiset syyttävät köyhyydestä asiakkaitaan paljon
useammin kuin muiden Pohjoismaiden sosiaalityöntekijät.
Perustuslakiin on kirjattu kolme perusarvoa: ihmisarvon
loukkaamattomuus, yksilön vapaus ja oikeudet sekä oikeudenmukaisuuden
edistäminen yhteiskunnassa.
Epäoikeudenmukainen yhteiskunta voi aiheuttaa yksilöille,
perheille ja yrityksille vakavaa tuhoa ja vahinkoa. Kansantaloudelle
siitä syntyy vuosittain miljardien lisäkustannuksia mm.
konkursseja, työttömyyttä, köyhyyttä, sairauksia ja jopa kuolemaa. Kansalaisten
ei tule alistua vääryydelle tai vääryyttä tekeville. Köyhyys on
hyvinvointiyhteiskunnan ja valtaa pitävien häpeä, ei siihen loukkuun joutuneiden
ihmisten.
Suomalaisen yhteiskunnan toiminta perustuu luottamukseen. Kansalaisten sosiaaliset
perusoikeudet pitää turvata myös huonossa taloustilanteessa.
Jarmo Juntunen
EOK ry:n toiminnanjohtaja,
Perussuomalaisten
kansanedustajaehdokas
Lapin
vaalipiiri
|