etusivukuva

Suomalaisen politiikan puhdistaminen kiinnostaa kansalaisia

new_york_teesitLapin vaalipiiristä Perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaan, EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntusen laatimat suomalaisen politiikan puhdistamisen teesit ovat herättäneet laajasti kiinnostusta kansalaisten keskuudessa.
 
 
 
 
 
 
Teesiesitteitä on tukihenkilöiden toimesta levitetty Lapissa jo tuhansia, kertoo Juntunen. Kyllä kansalaisia kiinnostaa yhteiset asiat, sillä saamani palaute on ollut hyvin myönteistä, toteaa Juntunen. Vuoden 2011 alussa teesiesitteitä painetaan lisää ja niitä tullaan edelleen levittämään kaikissa Lapin alueen kunnissa, huomauttaa Juntunen. Täällä Lapissa ihmiset tilaavat teesiesitteitä tukihenkilöiltäni ja myös minulta puhelimitse. Pyynnöstä pyrimme postittamaan niitä jokaiselle, Juntunen lisää.
 
new_york_juntusen_teesit_iso
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Juntusen vaalikampanjan ensimmäisessä tilaisuudessa lokakuussa Rovaniemellä julkistetut teesit ovat levinneet Lapista myös muualle Suomeen. Juntusen laatimia teesejä luetaan jopa New Yorkin Manhattanilla USA:ssa.
mr_lordi_ja_juntusen_teesit 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Euroopan kiertueella oleva Mr.Lordi alias Tomi Putaansuu sai myös käsiinsä Juntusen vaaliteesiesitteen, jota kuvassa tiukalla katseellaan tutkii. Rovaniemeltä kotoisin oleva Tomi Putaansuu teki vuonna 2006 historiaa voittamalla Suomen edustajana Ateenassa järjestetyt euroviisut kappaleellaan ”Hard Rock Hallelujah”. - On hienoa, että Mr.Lordikin ehtii tutustumaan teeseihini. Toivottavasti saan kuulla häneltä kommentit teeseistäni tai ainakin teesiesitteen kuvista, hymyilee Juntunen.
 
Jarmo Juntusen laatimat suomalaisen politiikan puhdistamisen teesit on luettavissa tästä klikkaamalla tai osoitteessa www.jarmojuntunen.fi
 
Vuoden 2011 eduskuntavaalit ovat keväisen lämpimämmät ja kampanjointi vähemmän värjöttelyä vaativaa kuin aiempina vuosikymmeninä. Vaalit järjestetään kuukautta myöhemmin kuin vuonna 2007. Eduskuntavaalien ennakkoäänestykseen on aikaa viikko. Ennakkoäänestys alkaa vuonna 2011 keskiviikkona 6. huhtikuuta. Varsinainen vaalipäivä on 17. huhtikuuta.
 
 
(Sanomat24, EOK-viestintä)